Archive

Category Archives for "Asuntomessut"

Näin Asuntomessutalomme suunnittelu alkoi

Olimme pohtineet oman kodin rakentamista ja Asuntomessualuetta yhtenä mahdollisena rakennuspaikkana, mutta ensikertalaisena oli iso kynnys todella ryhtyä tuumasta toimeen. Kesällä 2018 pohdimme sekä townhouse-vaihtoehtoa että oman talon rakentamista. Neuvottelimme useamman talotehtaan kanssa ja kävimme Porin Asuntomessuilla pariin otteeseen. Kiersimme katsomassa omakotitaloja Tuusulassa, Vantaalla, Keravalla, Järvenpäässä ja Helsingissä, mutta mikään ei vaikuttanut juuri omalta.

Sitten Ville huomasi netistä, että Tuusulan Asuntomessuilta on vapautunut kiva tontti 5705-5 hakuun. Hakuaikaa oli vain kolmisen viikkoa, joten ryhdyimme toimeen todellisella tarmolla. Yksi aloittelijaa askarruttava kysymys koski arkkitehtiä, eli mistä hyvän arkkitehdin oikein löytää? Arkkitehtiasia ratkesi kuin itsestään, sillä saimme talotehtaamme Passiivikivitaloilta Jukka Ulvisen yhteystiedot.

Ville piirsi suunnitelman kodistamme ja arkkitehti piirsi suunnitelman pohjalta pohjapiirustukset. Ensimmäinen ja ainut muutos, jota pyysimme arkkitehdilta ennen asuntomessuhakemuksen lähettämistä, oli kaksi ikkunaa yläkerran aulaan. Halusimme päästä myös yläkerrasta ihailemaan Rykmentinpuistoa, sillä takapihamme aukeaa Rykmentinpuiston osaan, joka on nimeltään Pikkukarhunniitty.

Muutokset eivät kuitenkaan ihan siihen jääneet. Seuraavaksi aloimme pohtia pitäisikö autokatos olla kuitenkin kahdelle autolle. Tämä muutos vaati rajanaapurin suostumuksen. Sain sen printtaamalla lupalapun paperille ja vierailemalla naapurin tontilla, kun he sattuivat olemaan paikalla (tässä vaiheessa emme edes olleet vielä tulleet valituiksi tontin rakentajiksi). Lisäksi palo-osastointi piti ottaa huomioon.

Seuraavat kolme muutosta johtuivat teknisistä syistä. Paloturvallisuuden vuoksi autokatoksesta piti poistaa toinen kulkuaukko takapihalle, mikä ei onneksi haittaa yhtään, koska aukkoja oli kaksi samalla sivulla. Kunnan vesiputkien vuoksi päädyimme myös siirtämään taloa kauemmas talon edessä olevasta tiestä. Kunnan suunnitteluinsinööri määräsi talon suunnitelmia korjattavan korkeuden suhteen. Viimeisimpinä muutoksina päädyimme valitsemaan terassille oven sijaan liukuoven, joka sijoitettiin lähemmäs kylpyhuonetta. Ja sokerina pohjalla: pohjapiirustuksiin piti piirtää yhtä monta fillaria kuin on huoneita – eli viisi fillaria! Copy, paste, done!

Vielä meillä ei ole rakennuslupaa, sitä odotetaan nyt jännityksellä. Tällä viikolla olemme saaneet käyntiin myös LVI-, sähkö- ja sisustussuunnittelun. Sisustussuunnittelijamme on ihana Linda Baki, jonka kanssa kävimme myös Habitaressa tällä viikolla. Tapasimme myös muita Asuntomessurakentajia Habitaressa Suomen Asuntomessujen järjestämässä sisustuksen inspiraatioillassa – Olipa kivasti järjestetty tilaisuus!

Meistä tulee Asuntomessurakentajia

No jopas, on ollut aika hektinen kesäloma ja pari viikkoa loman jälkeenkin. Tuusulan Asuntomessuilta vapautui tontti hakuun ja huomasimme ilmoituksen pari päivää sen julkaisun jälkeen. Hakuaikaa oli kolme viikkoa ja siihen mennessä piti löytää talotehdas ja suunnitella millainen talo meille tulisi. Jo viime kesänä suunnittelimme messurakentajiksi ryhtymistä, mutta palaset eivät silloin loksahtaneet kohdilleen talotehtaan ja tontin osalta. Ehdimme onneksi vierailla Porin Asuntomessuilla pariin otteeseen poimimassa ideoita.

Tällä kertaa otimme yhteyttä neljään talotoimittajaan, joista yhden kanssa olimme asioineet jo viime kesänä. Soitimme heille ensin ja lähetimme sitten laatimamme infopaketin ajatuksista tulevan talomme osalta. Yhdeltä talotehtaalta emme saaneet vastausta puhelinkeskustelun ja sähköpostilla lähetetyn infopaketin jälkeen, joten tapasimme kolmen talotehtaan edustajat. Yhden osalta rakentaminen ei enää aikataulun puitteissa olisi ollut mahdollista, joten etenimme kahden talotehtaan kanssa. Lopullinen valintamme oli Passiivikivitalot, joiden kanssa asiat ovat edenneet erittäin sujuvasti.

Arkkitehtimme Jukka Ulvinen osasi poimia Villen piirtämästä suunnitelmasta juuri oikeat asiat ja tehdä kokonaisuudesta toimivan. Ennen hakemuksen lähettämistä pyysimmekin vain yhtä muutosta – kahta ikkunaa yläkerran aulaan. Ehdimme myös vierailla tontilla arkkitehdin ja Passiivikivitalojen Jussi Pajulahden kanssa. Tietenkin juuri tuohon hetkeen osui alkukesän kovin ukkonen ja kaatosade, vaikka Passiivikivitalojen konttorilta lähtiessä keli oli vielä ihanan kesäinen.

Hakemukset piti lähettää 30.6.2019 mennessä ja hurautimme perjantaina Passiivikivitalojen toimistolle lähettämään hakemusta. Sitten alkoikin jännittävä odotus Asuntomessujen päätöstä odotellessa. Vihdoin 26.7.2019 saimme tietää että Asuntomessut valitsivat meidän talomme – pääsette siis tutustumaan siihen Tuusulan asuntomessuilla!

>